Suurin osa seksuaalisesti aktiivisista ihmisistä saa HPV- eli papilloomavirustartunnan jossain vaiheessa elämäänsä. HPV-rokotukset ovat tulleet rokotusohjelmaan hiljattain, tytöille syksyllä 2013 ja pojille syksyllä 2020. Rokote annetaan kouluterveydenhuollossa 10–12 v. iässä.
Papilloomaviruksia tunnetaan yli 100 erilaista, ja näistä ainakin neljäntoista tiedetään aiheuttavan syöpiä. HPV voi aiheuttaa kohdunkaulan, peniksen, peräaukon, emättimen, ulkosynnyttimien sekä pään ja kaulan alueen syöpiä. Kahden HPV-tyypin (16 ja 18) tiedetään aiheuttavan 70 % kohdunkaulan syöpätapauksista ja syövän esiasteista. Tällä hetkellä on olemassa kolme erilaista HPV-rokotevalmistetta, jotka kaikki antavat hyvän suojan näille kohdunkaulan syöpää aiheuttaville alatyypeille.
Suurin osa HPV-tartunnoista tulee nuoruudessa ensimmäisissä seksisuhteissa. HPV tarttuu yhdynnän lisäksi myös limakalvokosketuksessa, suuseksissä ja käsien välityksellä. Suurin osa HPV-infektioista paranee itsestään, mutta osa kehittyy vuosien aikana syöväksi, syövän esiasteeksi, kurkunpään papillomatoosiksi tai sukuelinten kondyloomaksi.
Parhaan rokotussuojan saa, kun rokotukset aloitetaan ennen kuin nuori on seksuaalisesti aktiivinen, jolloin HPV-infektiota ei ole vielä päässyt syntymään. Koska ihmiset altistuvat seksiteitse tarttuville viruksille hieman eri aikoihin nuoruudessaan, rokotteesta voivat hyötyä kansallisen ohjelman rokotusikää vanhemmatkin. Yli 30-vuotiaat eivät yleensä enää hyödy rokotteesta, sillä tässä vaiheessa valtaosa papilloomavirustartunnoista on jo saatu.
Ainakin kansainväliset lähteet suosittelevat, että alle 26-vuotiaiden hiv-positiivisten kannattaa ehdottomasti ottaa HPV-rokotus. Mutta myös aikuiset hiv-positiiviset, 27–45-vuotiaat, voivat hyötyä rokotuksesta. Asiasta kannattaa keskustella hoitavan lääkärin tai hoitajan kanssa!
Rokotteen voi ostaa itse
Ne, joilla ei ole oikeutta saada HPV-rokotetta osana kansallista rokotusohjelmaa, voivat ostaa rokotteen reseptillä apteekista.
Apteekeissa on saatavilla Gardasil 9 -rokotevalmiste. Kyseinen rokote antaa suojaa niin syöpää kuin kondyloomia ja papilloomia aiheuttaville HPV tyypeille (6, 11, 16, 18, 31, 33, 45, 52 ja 58). Rokote on tarkoitettu 9 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille.
Gardasil9 -rokotetta suositellaan otettavaksi 2–3 annosta riippuen iästä aloittaessa rokotussarjaa. 9–14-v iässä: 2 annosta aikataululla 0, 6–12 kk ja 15 vuotta täyttäneillä: 3 annosta aikataululla 0, 2, 6 kk. Rokotevalmistajan suosituksesta poiketen WHO on suositellut siirtymistä iänmukaisesti yhden tai kahden annoksen sarjaan: 9–14-vuotiaat 1–2 annosta, 15–20-vuotiaat 1-2 annosta ja yli 21-vuotiaat 2 annosta 6kk välillä.
Esimerkiksi Rokotepalvelussa yhden rokotteen hintaan sisältyy rokote, rokotusneuvonta, pistosmaksu ja toimistomaksu. HPV-rokotteen (Gardasil 9) hinta on 233 €. Käynnin hintaan lisätään Kanta-maksu 2,50 €. Yliopiston apteekissa pelkän HPV-rokotteen hinta on 193,68 € + mahdolliset reseptin toimitusmaksut.
Lue lisää THL:n ja WHO:n verkkosivuilta.