Kategoriat
Uutiset

Positiiviset ry täyttää tänään 35 vuotta!

Positiiviset ry perustettiin syyskuussa 1989, ja tänä vuonna olemme muistaneet 35-vuotiasta yhdistystä monin eri tavoin.

Yhdistys perustettiin tänään 22.9. vuonna 1989, ja tuolloin se kantoi nimeä Positiivi-yhdistys. Positiiviset on aikojen alusta asti ollut hiv-positiivisten oma etujärjestö. Hallituksen enemmistön ovat aina muodostaneet hiv-positiiviset, ja vuosien varrella lähes 70 eri henkilöä on ollut hallituksessa viemässä yhdistystä eteenpäin.

Sopimuskirja, jolla Positiivi-yhdistys perustettiin.
Infoa yhdistyksen toiminnasta marraskuussa 1989.

Ensimmäisissä Positiivi-yhdistyksen infolehtisissä kirjoitettiin, että yhdistyksen tavoitteena on

  • edistää tartunnan saaneiden hyvinvointia
  • ehkäistä hiv-positiivisten syrjintää
  • tukea heitä ja heidän omaisiaan ja
  • tiedottaa asiantuntevasti aids-asioista.

Tätä kaikkea Positiiviset ry jatkaa edelleen – ja sille on tarvetta. Yhdistyksen arvokas perintö jatkaa kulkuaan, ja tulemme pitämään hiv-positiivisten puolta myös seuraavat vuosikymmenet.

Kiitos kaikille tähänastisessa matkassa mukana olleille! Panoksenne on ollut kultaakin kalliimpi.

Nykyisin Poverina tunnettu jäsenlehti kantoi alunperin nimeä Henkiriepu.

P.S. Synttäreiden kunniaksi avoimet ovet tapaamispaikassa perjantaina 11.10. klo 15-21! Lisätietoja luvassa pian.