AIDS2024-konferenssin kaikille avoimessa Global Villagessa kuultiin mielenkiintoinen väittely, jonka aiheena oli hiv-statuksesta kertominen. Paikalla oli kuusi väittelijää, joille oli annettu tehtäväksi joko puolustaa tai vastustaa hiv-statuksesta kertomista.
Hiv-statuksestaan kertomisen tulisi aina olla ihmisen oma valinta ja päätös, jota ei joudu tekemään painostuksen alaisena. On jokaisen ihmisen oma ja hyvin henkilökohtainen päätös, missä, milloin ja kenelle kertoo hiv-statuksestaan.
Väittelyn tarkoituksena ei ollutkaan löytää oikeaa vastausta tai puntaroida sitä, onko jompikumpi vaihtoehdoista toista parempi. Esitettyihin perusteluihin puolesta ja vastaan voi joko samaistua tai ne voivat tuntua vierailta. Keskustelun tarkoitus oli tuoda esiin sitä, miten monenlaisia ajatuksia hiv-statuksesta kertomiseen voi liittyä.
Väittelyssä ja sen jälkeen käydyssä keskustelussa nousi esiin monia erittäin hyviä näkökulmia niin puolesta kuin vastaan. Millaisia ajatuksia nämä sinussa herättävät?
Puolesta (hivistä kannattaa kertoa):
- Koska tiede on takanamme ja tiedämme, ettei lääkitty hiv tartu, meidän pitäisi kertoa siitä kaikille.
- Hiv-statuksen kertominen on osa stigman ja sisäistetyn stigman vastaista työtä, jolla voidaan myös vaikuttaa ympärillä olevaan yhteiskuntaan ja siinä vallitseviin uskomuksiin ja asenteisiin
- Omalla avoimuudella voi rohkaista muita ja kokea yhteisöllisyyttä siitä, että olemme tässä yhdessä
- Hiv-statuksesta kertominen voi aiheuttaa ylpeyttä ja nostaa omanarvontuntoa, voi olla myös voimaannuttava ja vapauttava kokemus.
- Kun ”tulee kaapista” hiv-positiivisuutensa kanssa, voi kokea sisäistä rauhaa siitä, että on avoimesti oma itsensä.
- Myöhäiset diagnoosit ja myöhään aloitetut hoidot johtuvat osittain stigmasta ja puhumattomuudesta, jotka estävät ihmisiä hakeutumasta hiv-testiin.
- Avoimuus auttaa jakamaan tietoa hivistä ja hivin kanssa elämisestä laajemmin.
- Ajatus siitä, että jos en itse kertoisi lapsilleni hivistä ja hivin kanssa elämisestä, kuka heille kertoisi?
Vastaan (hivistä ei kannata kertoa):
- Vaikka me tiedämme, että lääkitty hiv ei tartu, kaikki eivät sitä vielä tiedä eivätkä välttämättä usko.
- Jos kerron, asetan itseni aina alttiiksi mahdollisille riskeille ja vastapuolen negatiivisille reaktioille.
- En kerro muistakaan terveysasioistani muille ihmisille, miksi hiv olisi tästä poikkeus?
- On maita, joissa hiv-positiiviset ovat kriminalisoituja sekä maita, joissa monet seksuaalisuuteen liittyvät asiat ovat kriminalisoituja. Näissä kertominen on konkreettinen uhka.
- Maailmanlaajusesti naiset ovat riskissä joutua väkivallan uhriksi hiv-postiivisuutensa takia, usein erityisesti oman kodin tai perheen piirissä.
- Ei ole olemassa sellaisia yhteiskuntia, joissa sekä lainsäädäntö että yhteiskunnassa vallitsevat asenteet puhuisivat sen puolesta, että lääkitty hiv ei tartu.
- On yhteisöjen tehtävä olla näkyviä ja avoimia, ei yksittäisten ihmisten.
Kuten todettu, oikeaa vastausta oman statuksen kertomiseen ei takuulla ole olemassa. Tärkeintä on, että jokainen saa tehdä päätöksen kertomisesta kaikessa rauhassa itse, vetää tarvittaessa rajoja ja pitää niistä kiinni. Jokaisella on yhtäläinen oikeus niin kertoa hiv-tartunnastaan kuin pitää se omana tietonaan.
Tästä aiheesta on kirjoitettu Positiivisten kokemuksia -palstalla viime syksynä. Jos et ole vielä lukenut tätä upeaa kertomusta, kannattaa lukea se nyt!
