Hiv-tiedot sekä terveydenhuollossa että yleisväestössä ovat valitettavan heikolla tasolla. Yhteiskunta on jämähtänyt tilaan, jossa yksillä on todella ajantasaiset tiedot hivistä, ja toisilla käsitykset vastaavat vuosikymmeniä vanhoja tietoja.
Tarvitaan tutkittua tietoa vaikuttamisen tueksi
Hiviin, hiv-positiivisiin ja hiv-tartunnalle erityisen alttiisiin ihmisryhmiin kohdistuva stigma on haaste, johon on vaikeaa puuttua ilman tutkittua tietoa sen ilmenemisestä ja vaikutuksista.
Äskettäin julkaistun tutkimuksen1 mukaan vain 28 % pohjoismaalaisista tietää, että lääkitty hiv ei tartu. Samassa tutkimuksessa osoitettiin, että väärinkäsitykset hivin tartuntatavoista, hiv-hoidon vaikutuksista ja suhtautumisessa hiv-positiivisiin ovat yleisiä.
ECDC:n tuoreen raportin2 mukaan myös terveydenhuollon työntekijöiden tiedot hivin tarttumisesta ja ehkäisystä ovat huolestuttavan puutteellisia. Tiedon puute näkyy hoitotilanteissa ennakkoluuloisina asenteina ja syrjivinä käytäntöinä.
Hiv-positiivisille suunnatun kyselytutkimuksen3 tulokset tukevat aiempia havaintoja siitä, että hiv-positiiviset kokevat terveydenhuollossa asioinnin stigman vuoksi hankalaksi.
Lue Maailman aids-päivän erikoisjulkaisu
Näiden ja muiden tuoreiden tutkimusten tuloksia käsitellään laajemmin Positiivisten Maailman aids-päivän erikoisjulkaisussa. Julkaisu on luettavissa verkossa täällä.
Lähteet
- Moseholm E, Brännström J, Kivelä P, Collins P, Miglar A, Hammer J, Vuorte J, von Stockenström, S. Public Knowledge and Attitudes on HIV/AIDS in the U=U Era: Insights from a Nordic Survey Study. P2. Nordic HIV & Virology Conference 2024. ↩︎
- European Centre for Disease Prevention and Control. (2024). HIV stigma in the healthcare setting. Monitoring implementation of the Dublin Declaration on partnership to fight HIV/AIDS in Europe and Central Asia. Stockholm: ECDC; 2024. ↩︎
- European Centre for Disease Prevention and Control. (2023). Stigma: survey
of people living with HIV. Monitoring implementation of the Dublin Declaration on partnership to fight HIV/AIDS in Europe and Central Asia: 2022 progress report. Stockholm: ECDC; 2023. ↩︎