Aids-konferensseihin hakeminen käy työstä.
Olen hakenut monta kertaa ns. scholarshipiä eli stipendiä, jossa osallistujan konferenssin osallistumismaksu, matkat, asuminen ja ruokakulut korvataan. Melkein joka kerta hakemukseni on hylätty kokonaan, mutta kerran onnistuin saamaan konferenssin osallistumismaksun katettua. Muut kulut olisi pitänyt maksaa itse, joten haaveksi jäi osallistuminen sillä kertaa. Nykyään länsimaissa asuvat hakijat eivät juurikaan saa stipendejä, koska ne on varattu matalan tulotason maista tuleville osallistujille.
Päätin kokeilla hakemista konferenssin vapaaehtoiseksi ja yllätyksekseni vapaaehtoistyöhön hakemiseen ei tarvittu suosituksia omalta organisaatiolta tai mitään muitakaan todistuksia, joita stipendiä hakiessa tarvitaan. Toinen yllätys oli yhteydenoton nopeus, sillä minuun oltiin jo vajaan viikon kuluttua yhteydessä. Minulta kysyttiin, voisinko harkita toimivani esihenkilönä muille vapaaehtoisille. Ei tarvinnut miettiä, sillä olin erittäin kiinnostunut tästä mahdollisuudesta. Minua haastateltiin viikon kuluttua yhteydenotosta Teamsin välityksellä ja niinhän siinä kävi, että minut valittiin.
Kaikki vapaaehtoiset saivat tunnukset portaaliin, jossa oli paljon informaatiota konferenssista ja tietysti työvuorojen ajankohdat. Meiltä vapaaehtoisilta kysyttiin, missä halusimme työskennellä, ja koska minulla on kokemusta asiakaspalvelusta, oli luonnollinen valinta rekisteröintialue. Aloitin työt siellä ensimmäisenä varsinaisena konferenssipäivänä. Tämän takia en, ikävä kyllä, päässyt osallistumaan avajaisiin, koska olin silloin töissä.
Hakemuksia oli tehty 1200, joten mikään läpihuutojuttu ei hakeminen ja valituksi tuleminen ollut.
Meitä vapaaehtoisia oli yhteensä 195, vaikka ennakkotietojen mukaan piti olla 350. Hakemuksia oli tehty 1200, joten mikään läpihuutojuttu ei hakeminen ja valituksi tuleminen ollut. Ennen konferenssia saimme luettavaksi mm. vapaaehtoisten käsikirjan, käyttäytymiskoodin messuilla ja muita messuihin ja vapaaehtoisuuteen liittyviä asiakirjoja ja manuaaleja. Käyttäytymiskoodi oli tosi velvoittava ja sitä piti noudattaa kirjaimellisesti. Esimerkiksi, kun vapaapäivinä kävin kuuntelemassa luentoja, niin toisia vapaaehtoisia tavatessa pidin huolta, että naisryhmän kohdatessani saatoin sanoa: ”Hyvää huomenta ihanat ihmiset” sen sijaan, että olisin käyttänyt nainen-sanaa ihmisen sijaan. Ei saanut olettaa kenestäkään yhtään mitään ja piti käyttäytyä kaikkia kohtaan arvostavasti ja neutraalisti.
Itse matkustin Müncheniin konferenssiviikkoa edeltävänä torstaina, sillä kaikki vapaaehtoiset oli velvoitettu olemaan paikalla perjantaista 19.7. konferenssin päättävään päivään 26.7. asti. Meillä vapaaehtoisilla oli perjantaina konferenssipassin ja muiden materiaalien jako ja saimme kaikki 2 t-paitaa, joita sai pitää päällä vain silloin, kun oli töissä. Tutustuimme konferenssin eri tiloihin ja meillä oli ns. kick-off, jossa nostatettiin henkeä ja pidettiin erilaisista työhön liittyvistä seikoista, kuten turvallisuudesta, infotilaisuus. Me vapaaehtoiset emme saaneet myöskään kuvata luentojen osallistujia tai muitakaan konferenssikävijöitä. Vapaaehtoisista kyllä oli paljonkin kuvia, mutta niiden jakaminen someen oli kiellettyä.
Konferenssi pidettiin Messe Münchenin yhdessä osassa. Messe München on valtava rakennuskompleksi, joka levittäytyy hehtaarien ja kilometrien alueelle ja on rakennettu Münchenin entisen lentokentän paikalle. Niinpä joka paikkaan oli pitkä kävelymatka ja siellä sai todella pistää tossua toisen eteen mennäkseen työpisteelle, lounaalle, kahville tai positiivisten loungeen. Valtavassa sisääntuloaulassa, jossa rekisteröintialue oli, ei lupauksista huolimatta laitettu ilmastointia päälle niin kuin muissa konferenssin tiloissa. Ehdin olla vain yhden päivän eli 6 tuntia rekisteröintialueella, kun 30 asteen lämpötilassa työskentely pisti elimistön sekaisin. En myöskään ollut ainoa, joka kärsi tästä. Onneksi sain vaihdettua ns. session roomeihin eli erikokoisten kokoustilojen, auditorion ja hallien valvontaan. Opastin delegaatteja löytämään oikeisiin istuntosaleihin, neuvoin messuosastojen sijainteja, mistä vessat ja ravintolapalvelut löytyvät. Monet kyselivät myös paikallisten nähtävyyksien perään ja ohjasin heidät Münchenin kaupungin omaan infopisteeseen.
Parasta tässä kokemuksessa olivat muut vapaaehtoiset.
Parasta tässä kokemuksessa olivat muut vapaaehtoiset. Tapasin valtavan määrän vapaaehtoisia ympäri maailmaa. Osa vapaaehtoisista oli mukana jo 10. kertaa, jotkut olivat olleet mukana 5–6 kertaa ja sitten oli meitä, jotka olimme ensikertalaisia. Tapana oli, että iltavuoron jälkeen menimme läheiseen ostoskeskukseen päivälliselle, sillä vaikka työpäivinä oli vapaaehtoisille ilmainen lounas, meistä monella oli kova nälkä klo päivän päättyessä klo 20.
Vapaaehtoisissa oli sekä hiv-positiivisia että hiv-negatiivisia. Omalla statuksella ei ollut mitään väliä, olimme kaikki samaa joukkoa. Meillä oli viimeisenä konferenssipäivänä cocktail-tilaisuus, johon olimme jo ennen konferenssia saaneet toivoa mielimusiikkiamme. Tilaisuudessa tanssittiin ja laulettiin, halailtiin ja vaihdettiin vielä yhteystietoja. Tunsin valtavaa haikeutta ja surumielisyyttä, koska monia ihania vapaaehtoisia en koskaan enää tapaisi. Onneksi osan kanssa vaihdamme kuulumisia viikoittain edelleen ja toivon todella, että jaksamme myös pitää jatkossakin yhteyttä.
Meillä on edelleen esihenkilöiden WhatsApp-ryhmä ja pyysin heitä kuvaamaan sanoille tunteita, joita vapaaehtoisuus herätti. Yhdeksän henkilöä kertoi tuntemuksistaan yksittäisin sanoin. Olen poistanut listasta päällekkäisyydet, joten tunnekirjo oli valtava. Voin jakaa heidän kanssaan jokaisen tunteen, jonka nyt jaan teidän kanssanne.
Gratitude, Pride, Visibility, Hope, Friendship, Growth, Joy, Insight, Empathy, Understanding, Camaraderie, Unity, Love, Community, Pride, Inspiration, Gratitude, Unity in Purpose, Privileged, Revived, Caring, Honesty, Solidarity, Support, Enthusiasm, Integrity, Kindness, Loyalty, Maturity, Nurturing, Openness, Patience, Quality, Respect, Trust, Understanding, Values, Wisdom.
Päivi
